Voiko algoritmilla olla empatiakykyä? Selkeyttä työvoimanhallinnan palapeliin.
- 2 min lukuaika
Tekoälystä on tullut pysyvä osa arkeamme. Luotamme algoritmeihin, kun ne suosittelevat meille musiikkia ja auttavat meitä navigoimaan. On kuitenkin aivan eri asia luottaa koneeseen musiikkisuositusten antajana kuin antaa sen vaikuttaa työntekijöidemme arkeen.
Kun kyseessä on esimerkiksi Saaran lastenhoitojärjestelyt tai Juhan työuupumus, on järjestelmän toimintaan oikeasti voitava luottaa. Quinyxin toiminta perustuu luotettavuuteen: siihen, että järjestelmä on läpinäkyvä, hallittavissa oleva ja ennen kaikkea ihmislähtöinen.
Siksi olemme nyt käynnistäneet The Black Box Project -blogisarjan. Haluamme avata teknologiamme toimintaa ja näyttää, miten se tekee päätöksiä. Ytimessä on yksi työvoimanhallinnan ajankohtaisimmista kysymyksistä: pystyvätkö algoritmit todella huomioimaan työntekijöiden yksilölliset tarpeet ja työyhteisön moniulotteisen arjen?
Myytti: ”Työelämä on liian monimutkaista koneen hoidettavaksi.”
Yksi yleisimmistä operatiivisen johdon esittämistä huolenaiheista on, että automaatio veisi työvuorosuunnittelusta inhimillisyyden. Monet esihenkilöt pelkäävät, että siirtämällä työvuorosuunnittelun algoritmille empatia vaihtuisi liiaksi tehokkuusajatteluksi. Taustalla on käsitys tekoälystä kylmänä tehtävienjakajana, joka keskittyy vain liiketoiminnan laskelmiin ja sivuuttaa kaikki työntekijöiden henkilökohtaiset tarpeet – vaikka juurikin niiden huomioiminen on avain työntekijöiden motivointiin ja sitouttamiseen.
Miten Quinyx Optimise -koneisto toimii?
Nyt voidaan avata tämä musta laatikko. Miten Quinyx Optimise -koneisto oikeastaan toimii?
Järjestelmämme taustalla toimiva teknologia on täysin mukautettavissa erilaisiin työvuorosuunnittelun tarpeisiin. Yrityskohtaisista asetuksista riippuen työntekijöiden työvuorotoiveet voidaan huomioida eri tavoin: neutraaleina lähtötietoina, tärkeinä tavoitteina tai toisinaan jopa ehdottomina vaatimuksina. Näin optimointikoneiston toiminta voidaan sovittaa yrityksen omiin liiketoimintasääntöihin.
Kun parametrit on määritetty, tekoäly käy sekunneissa läpi tuhansia eri vaihtoehtoja. Näin voidaan löytää paras mahdollinen tasapaino liiketoiminnan tavoitteiden ja työntekijöiden henkilökohtaisen elämän välillä. Siinä missä työvuorosuunnittelusta vastaava ihminen saattaa epähuomiossa sivuuttaa jonkin toiveen, algoritmi ei hukkaa yhtäkään asiaa.
Määrittämällä eri painoarvoja eri asioille voidaan Quinyxin avulla vaikuttaa siihen, kuinka paljon niitä priorisoidaan matemaattisessa mallissa. Kutsumme tätä skaalautuvaksi empatiaksi.
Algoritmi varmistaa, että jokainen toive huomioidaan objektiivisesti ja tasapuolisesti. Samalla vähennetään tiedostamattomia ennakkoluuloja tai puolueellisuutta, jotka saattavat aiheuttaa kitkaa manuaalisessa työvuorosuunnittelussa.
Todellisuus: Ihminen säilyttää päätösvallan
Luottamus syntyy läpinäkyvyydestä. Siksi Quinyxin tekoäly perustuu periaatteeseen, jossa päätösvalta pysyy aina ihmisellä. Musta laatikko ei ole suljettu järjestelmä, vaan työkalu, joka antaa ihmisille aiempaa enemmän hallintaa:
- Objektiivinen tasapuolisuus: Algoritmi ei suosi ketään. Inhimillisen puolueellisuuden vähentäminen työvuorosuunnittelussa edistää työntekijöiden tasapuolista kohtelua ja parantaa työtyytyväisyyttä. Se lisää työvuorojen jakamisen oikeudenmukaisuutta ja läpinäkyvyyttä sekä vahvistaa luottamusta ja sitoutumista koko työyhteisössä.
- Enemmän aikaa johtamiseen: Kun työvuorosuunnittelun palapeliin kuluvaa aikaa voidaan vähentää jopa 80 prosenttia, esihenkilöille vapautuu aikaa varsinaiseen johtamiseen ja empatiaan. Silloin työntekijöitä voidaan paremmin perehdyttää, kuunnella ja aidosti tukea työssään.
- Päätösvalta säilyy aina ihmisellä: Voit ohittaa, muokata ja hienosäätää mitä tahansa järjestelmän ehdotusta. Optimointikoneisto oppii asiantuntemuksestasi ja mukauttaa tulevia työvuorosuunnitelmia johtamistapaasi sopiviksi.
Quinyx Optimise huomioi henkilöstömäärän lisäksi työntekijöiden osaamisen, käytettävyyden ja henkilökohtaiset toiveet. Kun oikeat ihmiset sijoitetaan oikeisiin tehtäviin, palvelun laatu ja työntekijöiden sitoutuminen paranevat. Tämä tuo parempia tuloksia sekä henkilöstölle että liiketoiminnalle.
Miksi tämä on tärkeää?
Tekoälyyn on hyvä suhtautua varauksella. Nopean teknologisen kehityksen aikakaudella on tärkeää vaatia järjestelmiltä myös vastuullisuutta. Mustaan laatikkoon ei saa luottaa sokeasti. Siksi haluamme nyt näyttää, miten järjestelmämme toimii ja miten se voi tehdä työelämästä parempaa, reilumpaa ja inhimillisempää kaikille.
Haluatko ottaa työvoimanhallinnan logiikan omiin käsiisi? Tutustu siihen, miten Quinyx Optimise -koneisto antaa määrittää työntekijöiden toiveiden painoarvot tarkasti, aina palvelutasosta tinkimättä.
Haluatko nähdä, miten Quinyxin tekoäly toimii käytännössä? Tutustu lyhyeen, opastettuun esittelyyn.